keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Juhlia ja treeniä!

Hello kaikki ihanat lukijani!


Viikonloppu menikin sitten melkein kokonaan juhlien parissa, mutta tietenkin treenaamista unohtamatta ! Perjantaina käytiin ystäväni Sonjan kanssa (käykää kurkkaamassa hänen bloginsa) Combissa yhdessä treenaamassa ja kyllä oli taas hauskaa! Sonja teki itse rinta- ja selkätreenin ja minä tein selkä- ja olkapäätreenin, joten pystyin siinä samalla vähän jeesaan Sonjaa tarvittaessa ;) 

Omaa treeniä en vetänyt aivan piippuun, halusin vetää hieman kevyemmän treenin, sillä voimanostotreeneistä oli silloinkin vielä vähän lihakset kipeet ja lauantaina koko päivän juhlissa, niin ei ole kovin mukavaa olla tuskissaan koko päivän.. tein ylätaljalla kapealla otteella selkää, vähän kulmasoutua yhdellä kädellä, ojentajaliikkeitä erilaisia ja loppuun kunnon venyttely! Kyllä teki nannaa. Kuvassa onkin kaksi aika väsynyttä bodaria! 



Lauantaina olikin sitten minun kahden pikkuserkun YO-juhlat! Aamulla tietenkin reippaasti hevostallille töihin ja liikuttamaan heppoja ja siivoamaan karsinoita, jonka jälkeen vasta pääsin laittaan itseeni ja valmistautumaan juhliin.

Mulla on aina jäätävä vaate- ja tukkakriisi, jos pitää lähteä jonnekin! Vaatteita on kaappi täynnä, mutta kun H-hetki tulee ja pitää lähteä kaappi yhtäkkiä tyhjenee eikä mitään löydy! Sami aina valittaa, kun miksi minä aina vedän tällasen kriisin päälle, kun kaappi täynnä vaatteita...se on mies, ei se ymmärrä! :D Minulla on aivan tajuttoman paksu ja tuuhea tukka, jonka vuoksi se ei sitten ole ihan nopein ja helpoin laittaa. Miksi ei juhliin voi mennä talli- ja salikampauksella, eli tukka ponnarilla?? Pääsisin paljon helpommalla...ei tarttisi melkein porua vääntää, kun tukka taivu mihinkään! Mutta onnistuin edes jotain kehittään, vaikka olikin aivan jotain muuta kuin mitä piti!

My bitch <3 Heidi
Ruoka oli juhlissa hyvää ja sain hieman herkutellakin, sillä viikonloppuisin on aina cheatday! Olen todella nirso, enkä syä mitään kanamajoneesisalaatteja, kalajuttuja, jne sellasia "mömmöruokia", niin mun ateriat koostuivat melkein vaan leikkeleistä, salaatista ja pienistä leivän palasista. Jalkiruoaksi sai onneksi syödä kakkua :3!

Kun juhlat tuli juhlittua, niin tietenkin jatkoille paikalliseen baariin! Hauskaa oli ja kerrankin annoin itselleni luvan nauttia alkoholia, sillä viimeisestä kerrasta onkin jo aikaa...! Saa sitä joskus. Onneks en tartte kun muutaman drinkin ja se on sitten  menoo ! Ei ainakaan tule kalliiksi ;) Sami kuskasi minut turvallisesti kotio siinä 5 aikaan aamulla ja taisin melkein heti nukahtaa sängyn pohjalle.


Sunnuntaina aamulla heti klo9 hevostallille ruokkimaan ja viemään heppoja pihalle ja muuta en kyllä muista mitä silloin tein. Olin niin unessa ja puoliksi krapulassa, että taisi mennä koko aamutalli vähän sumussa..Onneksi äiti auttoi niin ei mennyt niin kauaa. Illalla veinkin hevosen Noormarkkuun ja sieltä kun tultiin loppu ilta meni rentoutuen sohvalla oman rakkaan vieressä (p.s. enää 15 päivää ja se pääsee kotio armeijasta!! <3)


Alkuviikosta palattiin heti maanantaina treenin pariin ja olikin vuorossa voimanosto harkat. Tehtiin syväkyykkyä, leveää penkkiä, rintalihaksia käsipainoilla ja vatsoja kiekolla.

Tässä mitä tehtiin ja paljonko:
1) Syväkyykky
  - lämmittely 10x20kg ja 8x30kg
  - 5x40kg, 5x50kg, 5x60kg, 5x60kg ja 5x60kg

2) Levä penkki
  - lämmittely 10x20kg
  - 5x 30kg, 5x40kg, 3x45kg, 5x40kg ja 5x40kg

3) Kädet sivuille käsipainoilla makuullaan (rintalihakset) 
  - 8x 8kg:n käsipainolla

4) Vatsat 10kg:n kiekolla 3x 10 toistoa/per sarja

Tuon kyykyn suhteen aivan huikea parannus! Nyt se kyykky lähti kunnolla alhaalta asti ja nopeasti ylös voimalla! Viimeksi ne ensimmäiset toistot oli hitaita, eikä yhtään lähteneet voimalla, mutta nyt lähti! Penkissä taisin vihdoin ja viimein tajuta, miten se homma toimii ja vikat sarjat meni paljon paremmin!

Eilen kävin tekemässä kevyen olkapää- ja hauistreenin. Loppuun teinkin hyvän venyttelyn ja sain alaselkää myös jumpattua jo vähän vetreämmäksi! Kuvat on aivan surkeita, sillä kamera on mitä on, mutta näkee edes jotain ;)!


Mitens teidän treenit sujuu?

4 kommenttia:

  1. Kiitos äänestä ja todellakin sun pitää tulla! :) Ja ei suju treenit ainakaan täällä, sujuisi ellei tuo oikea reisi vihottelisi.. kipuilee jopa kävellessä joten pakko ottaa lepoa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi :( ittellä kans vasen polvi aina välillä takkuilee, mutta silloin pitää ottaa rennommin.. Mahtavaa! Sovitaan joskus aikaa ;)!

      Poista
  2. Täytyy taas mennä joku päivä yhdes salille! :) Oli hauskaa treenata yhdes :)

    VastaaPoista