Enjoy life

Elämä voi olla niin pienestä kiinni. Sain kokea maanantaina jotain, mikä avasi silmäni uudelleen ja pisti minut ajattelemaan elämääni. Olin menossa Huittisiin kouluun, kun yhtäkkiä tiellä oli poikittain kuorma-auto ojassa ja kauempana huomasin myös henkilöauton ojassa. Aavisin pahempaa ja niin oli käynyt. Olin ensimmäinen Laviasta päin paikalla, ja onneksi Kiikoisten suunnasta oli jo yksi auto tullut paikalle.

Rekkakuski tuli horjuen vastaan ja kysyin heti, oliko hän kunnossa ja ajoiko hän rekkaa. Siinä yritin selvittää mitä oli käynyt ja hän sanoi, että ajoi nokkakolarin henkilöauton kanssa. Siitä syystä henkilöauto oli kauempana ojassa. Vaistomaisesti lähdin kohti henkilöautoa, sillä halusin auttaa. Mieleen ponnahti ajatus siitä, että mitä jos kuljettaja on jo kuollut, olenko valmis näkemään sitä? Unohdin nuo ajatukset ja ryntäsin auttamaan. Sielä oli onneksi jo yksi mies auttamassa. Autossa oli vanhempi nainen ja näky ei ollut kaunis. Nainen oli puoliksi auton ulkopuolella ja jumissa jaloistaan. Mies piti hänen päätään paikallaan, yrittäen että niskat ei menisi poikki. Verta oli todella paljon ja aavistin pahempaa. Nainen oli hädin tuskin hengissä ja siinä sitten odotettiin ambulanssin saapumista ja palokuntaa siirtään kuorma-autoa. Siinä ei itse enempää voinut auttaa vaan piti antaa ammattilaisten hoitaa homma. Käänsin auton ympäri ja suuntasin kotio ajatuksieni ja näkemäni kanssa. Sain illalla lukea, että nainen oli 65-vuotias ja hän menehtyi.

Tämä kaikki sai minut ajattelemaan kuinka minulla oli onni matkassa. Lähdin muutaman minuutin myöhässä ja kiireessä ajoin kouluun, sillä meiltä on noin tunnin matka Huittisiin. Tuo vanhempi nainen oli ajanut minun edellä, minä olin hänestä seuraava autoilija. Mitä jos olisin lähtenyt ajoissa ja ajanut hänen perässä? Rekkakuskin mukaan, nainen oli nukahtanut rattiin. Siinä tilanteessa, olisi kaikki tapahtunut liian nopeasti. Rekka olisi vienyt meidätkin mukana ojaan ja olisi käynyt samanlailla kuin naiskuljettajalle. Ei hyvin. Yöllä sain huonosti nukuttua ajatellen näitä kaikkia. Vieressäni nukkui elämäni rakkaus ja katsoin Samia ajatellen, että ei hitsit, minulle olisi voinut käydä huonosti, mutta saan olla täälä turvassa rakkaani kanssa.

Se pisti minut arvostamaan elämääni. Kuinka onnekas olen tällä hetkellä. Tietenkin kaikilla on murheita, kuten minullakin, mutta mikään ei niin suuri, että en saisi iloita elämästäni. Minulla on ihana perhe, puolisi, ystävät ja harrastukset. Opin jotain tästä kaikesta. Koko tuo tilanne muokkasi minua. Osaan arvostaa ehkä nyt enemmän sitä mitä minulla on ja olen onnellinen siitä mihin olen päässyt.

Elämme monesti liian nopeasti päivästä toiseen. Meidän pitäisi kaikkien alkaa miettimään, että eletään päivä kerralla ja se päivä eletään täysillä kuin se olisi viimeinen. Vaikka kuulostaa hieman kliseiseltä, niin tottahan tuo on! Nyt haastan teidän kaikki ajattelemaan omaa elämäänne! Miettikää ja pohtikaa ihania asioista teidän elämässänne ja kertokaa mitä arvostatte siinä tällä hetkellä!
Kuvan postaukset otettu viikonloppuna, niistä lisää huomenna tai perjantaina!